Tietovisat ja muut kysymyspelit tuovat illanviettoon vauhtia, naurua ja kilpailua. Näille on aikansa ja paikkansa, kuten on myös hetkille, kun kanssaihmisiin haluaa tutustua hieman paremmin rauhallisemmissa merkeissä. Tällöin on hyvä esittää esimerkiksi kumpi mieluummin kysymyksiä, joissa vastaajan pitää valita kahdesta vaihtoehdosta jompikumpi. Näitä kysymyksiä on tarjolla alempana yli 50 kappaletta!
Kumpi mieluummin kysymyksiä – näin “peli” toimii
Kumpi mieluummin kysymyksiä ei kysytä niistä lähtökohdista, että kyseessä olisi jonkinlainen kilpailu. Sen sijaan voit esittää kysymyksiä kaverille ja myös muille läsnäolijoille muuten vain seurapelin, jonka tavoitteena on saada ihmiset tutustumaan paremmin toisiinsa ennen kaikkea ajatusten ja mietteiden osalta, muodossa.
Kyseinen seurapeli toimii niin, että mukana olijoista yksi valitaan “aloittajaksi”. Tämän jälkeen hän esittää kysymyksen, jossa tulee aina tarjota kaksi vaihtoehtoa. Joko vastausvuorossa seuraavana oleva tai sitten kaikki osallistujat (riippuen siitä, miten olette itse sopineet) valitsee näistä vaihtoehdoista itselleen paremmin sopivan.
Kysymyksen esittäjä saa aina valita, mitä nuo kaksi vaihtoehtoa ovat. Itse kysymys pitää aloittaa aina sanoilla “Kumpi mieluummin”, mikä tunnetaan paremmin englanniksi sloganina “Would you rather”.
Jotta kumpi mieluummin kysymyksiä on järkevä esittää, kannattaa tarjotut vastausvaihtoehdot pitää toistensa kannalta relevantteina. Eli esimerkiksi valitsisiko vastaaja mieluummin kaupunki- kuin rantaloman tai söisiko hän mieluummin pitsaa vai hampurilaista.
Kumpi mieluummin kysymyksiä: 50+ kysymystä eri aiheista
Alla on listattuna rutkasti kumpi mieluummin kysymyksiä. Jokaisen kysymyksen rakenne on samanlainen ja “pelin” logiikka pysyy samanlaisena aina alusta loppuun.
Varsinaista voittajaa ei ole vaan kysymysten esittämisen voi aloittaa ja lopettaa milloin itse haluaa. Kysymysten esittämisvuoro voi kiertää vaikkapa myötäpäivään ja vastaajia voi olla yksi tai useampi (miten itse sovitte).
Tällä sivulla tarjolla olevat kysymykset on kategorisoitu seuraavanlaisesti:
- Oudot kysymykset
- Hauskat kysymykset
- Lapsiystävälliset kysymykset
- Kysymykset pariskunnille
- Syvälliset kysymykset
Sitten vain kyselemään!
Outoja kumpi mieluummin kysymyksiä
Kumpi mieluummin:
- Haisevat varpaat vai pahanhajuinen hengitys?
- Minuutin mittainen keskustelu menneisyyden vai tulevaisuuden minän kanssa?
- Haiset kalalta vai näytät kalalta?
- Kaikki mitä syöt koko loppuelämäsi ajan maistuu aina liian makealta vai liian suolaiselta?
- Yksi todella lojaali koira vai satoja hyvänpäiväntuttuja?
- Katsot yhtä elokuvaa koko loppuelämäsi ajan vai syöt yhtä ja samaa ruokaa loppuelämäsi ajan?
- Olet näyttelijä Frendeissä vai Breaking Badissa?
- Jätät hampaat harjaamatta viikoksi vai olet käymättä suihkussa kahden viikon ajan?
- Jäät historiankirjoihin kammottavista teoista vai olet maailmalle yksi nodoy, jota ei jäädä kaipaamaan tai muisteta yhtään mistään?
- Puet saman paidan päälle loppuelämäsi ajan vai pidät samaa hiustyyliä loppuelämäsi ajan?
- Elät yhden 1 000 vuoden mittaisen elämän vai kymmenen 100 vuoden mittaista elämää?
- Kätesi on jumissa purkissa vai pääsi on jumissa ämpärissä?
Hauskat kumpi mieluummin kysymykset
Kumpi mieluummin:
- Kävelet Uggeissa vai Crocseissa koko loppuelämäsi?
- Sinulle tulee kymmenen minuuttia kestävä hikka jokaisen naurahduksen jälkeen vai et naura enää koskaan?
- Olet Paavo Pesusieni vai Salama McQueen?
- Elät joka päivä bikineissä vai häämekossa?
- Lähetät sekstarin pomollesi vai sukulaisellesi?
- Junttaat vessanpöntön tukkoon ensitreffeillä vai ensimmäisenä työpäivänä?
- Otat itse valitsemasi naamatatuoinnin vai pienen rintatatuoinnin, jonka joku muu on saanut valita puolestasi?
- Elät loppuelämäsi ilman shampoota vai ilman hammastahnaa?
- Olet maailman hauskin vai maailman kaunein?
- Sinua jahtaa yksi jättikana vai 20 pienempää kanaa?
- Joudut kommunikoimaan loppuelämäsi ajan räppäämällä vai laulamalla oopperaa?
- Päästät hiljaisen pierun aina kun puhut vai joudut jättämään oven auki aina kun menet vessaan?
Kumpi mieluummin kysymyksiä lapsille
Kumpi mieluummin:
- 100 jäätelöä vai 100 hampurilaista?
- Koira vai kissa?
- Jalat käsinä vai kädet jalkoina?
- Voit hyppiä pilvien päällä vai laskea sateenkaaria pitkin?
- Olet nopea juoksija vai hyppäät korkealle?
- Elät 1 000 perhosen vai 1 000 meritähden kanssa?
- Voit lukea ihmisten mieliä vai olla näkymätön?
- Ratsastat yksisarvisella vai delfiinillä?
- Saat asiat kasvamaan vai kutistumaan?
- Kävelet talvella läpysköillä vai kesällä toppakengillä?
- Hallitset aikaa vai säätä?
- Sinulla on jatkuvasti kuuma vai kylmä?
- Juokset vai hypit 10 minuuttia putkeen?
- Asut ympyrän vai pyramidin muotoisessa talossa?
Kumpi mieluummin kysymyksiä pariskunnille
Kumpi mieluummin:
- Teet kumppanisi onnelliseksi valkoisella valheella vai kerrot ikävän totuuden?
- Menette naimisiin ilman unelmakotia vai hankitte unelmakodin, mutta ette koskaan mene naimisiin?
- Seksiä autossa vai seksiä suihkussa?
- Häät, lapsi, koira ja koti vai loppuelämä matkustelua maailman ympäri?
- Iso- vai pikkulusikka?
- Otsa- vai poskipusut?
- Menette Love Islandiin vai Temptation Islandiin?
- Ei riitelyä ja tylsää seksiä vai riitelyä säännöllisin väliajoin ja mahtavaa seksiä?
- Etäsuhde vuoden ajan vai kokonaan puhumatta toiselle kuukauden ajan?
- Enemmän rahaa ja vähemmän yhteistä aikaa vai vähemmän rahaa ja enemmän yhteistä aikaa?
Syvälliset kumpi mieluummin kysymykset
Kumpi mieluummin:
- Saat itse 25 000 euroa vai ystäväsi saa 250 000 euroa?
- Elät vielä 100 vuotta täydellisessä kehossa vai vanhenet normaalisti?
- Luovut teknologiasta (puhelimet, tietokoneet yms.) vai kirjoista ja elokuvista?
- Olet huomion keskipiste vai näkymätön?
- Lopetat köyhyyden vai tuot maailmaan rauhan?
- Kerrot lohduttavia valheita vai ikäviä totuuksia?
- Elät osana demokraattista yhteiskuntaa vai olet diktaattori?
- Menetät kaikki rahasi vai muistosi elämän varrelta?
Tässä kokonaisuudessaan pitkä liuta kumpi mieluummin kysymyksiä. Jos haluat / haluatte lähteä seuraavaksi ihan visailemaan, jättää nämä kyssärit taaksenne ja siirtykää katsomaan pubivisa kysymyksiä!
